torstai 30. huhtikuuta 2015

Liuskekiviterassi

Talomme etelä-koillis-kulma ennen ja jälkeen.

Kuopan kaivuuta.
Rekka-auto toi liuskekivet ja kivituhkan.
Mullan päälle tullut kivituhkakerros tasoitettiin ja oikeaan suuntaan.
Suodatinkangas tuli pohjimmaisen kivituhkakerroksen päälle.
Suodatinkankaan päälle tuli uusi kerros kivituhkaa asennushiekaksi.
Taloprojektimme ovat nykyään niin pitkiä, että Somakotitalon päivityksiäkin tulee harvemmin, pahoittelut siitä. Viimeisin valmistunut asia on terassimme.

Kaikki alkoi maaliskuun puolessa välissä. Pihamaamme parhaalle paikalle talon etelä-lounais-kulmaan edellinen asukas oli pistänyt kukkapenkin. Itse asiassa koko piha on täynnä erilaisia kukkapenkkejä tai nurmea. Sanoin Villelle: "Kun lämpimät kelit tulevat, haluan köllötellä terassilla tuossa kukkapenkin paikalla. Voinko alkaa kaivamaan penkkiä pois?" "Sen kun kaivat!" huikkasi Ville. Siitä alkoi terassin teko.

Ensin kukkapenkki piti kaivaa kokonaan pois ja kuopan reunat siistiä sopivaan kokoon. Laskimme tulevan terassin alaksi rapiat 9 neliötä, jonka perusteella tilasimme kivituhkaa ja liuskekiviä. Tavara tuotiin pihallemme rekka-autoilla.

Kun kuoppa oli mielestämme sopivan syvä, ladoimme siihen kivituhkaa. Sateen jälkeen tuhka tampattiin tiiviiksi ja kaatosuunta varmistettiin vatupassilla pois päin talosta.

Tasoitetun kivituhkan päälle laitoimme suodatinkankaan estämään kasvien kasvua ja hiekkakerrosten sekoittumista. Kankaan päälle lapioimme uudelleen kivituhkaa, joka ajoi tässä tapauksessa asennushiekan virkaa. Tämä kivituhkakerros jätettiin pehmeäksi, jotta kivien asennus onnistuisi.

Ilmavan kivituhkakerroksen lapiointi ja liuskekivien asennus piti hoitaa kovalla tahdilla yhdessä päivässä, sillä jo seuraavaksi päiväksi oli luvassa sadetta. Kivituhka nimittäin kovettuu kastuessaan, ja se olisi ollut huono juttu!

Kivien asennus oli niiden painon takia rankkaa puuhaa. Lisäksi meillä oli koko ajan epäilys, tulevatko kivet riittämään halutulle alalle. Työn jako meni niin, että Ville hoiti kivien asennuksen ja minä tiivistin välit kivituhkalla. Tuo asennuspuoli oli haastavaa, sillä luonnonkivet olivat kaikki vaihtelevan paksuisia, minkä vuoksi paksuimpien alta piti kaivaa hiekkaa pois ja ohuimpien alle sitä piti lisätä. Lisäksi toistensa viereen sopivia paloja oli hidasta löytää. Kivien kaatosuuntaa varmistettiin vähän väliä vatupassilla. Muita työkaluja oli kuminen nuija, jolla kivet lyötiin tiukasti aloilleen. Lisäksi kiviä pystyi muotoilemaan kirveellä ja lattaraudalla.

Lopulta kivet riittivätkin nipin napin kaivamaamme alaan, ja 9 tunnin urakka oli asennuspäivältä ohi. Sadepäivien jälkeen kivien väleissä oleva kivituhka on hieman tiivistynyt ja laskenut. Tämän takia olemme lisänneet tuhkaa väleihin pariin otteeseen.

Terassi ei syntynyt kaikkien oppikirjan sääntöjen mukaan, mutta nyt se on siinä. Perustaksi olisi kannattanut laittaa karkeampaa kiviainesta, mutta nuukia kun ollaan, näillä mentiin. Aika näyttää, alkaako terassi painua tai muuten temppuilla. Toistaiseksi se ajaa asiansa, joten aurinkoiset päivät, tervetuloa!

Tarvikkeet ja hinnat:
Liuskekivet, 10 m2, 330 €
Kivituhka 0-5 mm, 2000 kg, 170 €
Suodatinkangas, 20 m2, 15 €
Työvälineet, 150 € (sis. vanhat ja uudet)
Työvoima, 2 hlö, 2 pitsaa, 16 €

Terveisin Emäntä
Liuskekivien asennus oli raskasta ja tarkkaa puuhaa.

Kivien väliin laitettiin tiiviisti kivituhkaa. Kivien muotoilu hoitui kirveellä ja paikoilleen lyönti kuminuijalla.

Kesä saa tulla, kun on oma terassi!